lauantai 31. tammikuuta 2015

Vastine Janne Vihavaisen Itä-Savolle antamaan haastatteluun


Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun Vihavaisen taksi oy:n yrittäjä Janne Vihavainen kehui 26.1.2015 Itä-Savossa voivansa hoitaa kirjastoautopalvelut, jos se kunnalle on liian kallis: "Se hoituisi yhdellä miehellä, kun reitit tehdään oikein ja kirjat lainataan kuitenkin koneella. Ei tätä olla kunnissa mietitty". Vastineeni julkaistiin lauantaina 31.1.2015 Itä-Savon mielipideosastolla.

Idea kirjastopalvelun yksityistämisestä ei ole uusi. En löytänyt linkkiä, mutta tiedän, että eräässä Savolaisessa kunnassa on selvitetty virallisesti, olisiko kirjastoautopalvelu mahdollista yksityistää (kävi ilmi, että ei). Kysymyksen, kyseenalaistaminen ja tuoreet keskustelunavaukset ovat toki tervetulleita. Ajat ovat kovat, kaveria kaatuu vierestä. Esimerkiksi Savonlinnan kirjastoauton toiminta lopetetaan kesällä 2015. Jokaisen uuden kirjastoauton hankinta on tänä päivänä hurjien voimanponnistelujen tulos. Jokainen kirjasto- ja kirjastoauto joutuu myös aika-ajoin perustelemaan olemassaolonsa tarpeellisuuden. Myös uusia tapoja ja yhteistyömuotoja kirjasto(auto)palveluiden järjestämiseen on tarkasteltava.

Myönnän kuitenkin, että lehtijutun näkeminen kohotti maanantai-aamuna kovasti liian alhaista verenpainettani. Luulen, että se kävi päivällä ihan normaaleissa lukemissa. Itse asiassa kymmenen vuotta sitten olisi lähettänyt vastineen yöllä Itä-Savon toimituksen sellaisena, kuin se näytölle pätkähti ja soittanut aamulla yrittäjälle kiukuttelu-puhelun. Yrittäjä ansaitsi kuitenkin asiallisen vastauksen. Tässä perusteluja sille, miksi idean totettaminen olisi hyvin ongelmallista sekä näkökulmia kirjasto(auto)palveluihin.

1) Laki estää

Kunnallisten kirjastojen toiminta perustuu kirjastolakiin (904/1998) ja -asetukseen (406/2013). Kirjastolain mukaan kirjastolaitoksessa tulee olla riittävä määrä kirjasto- ja tietopalvelualan koulutuksen saanutta ja muuta henkilöstöä. Kirjaston henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista säädetään asetuksella, sen mukaa 45% kirjastossa työskentelevistä tulee olla yliopisto- tai korkeakoulututkinto ja lopuillakin tieto- ja kirjastopalveluiden ammattitutkinto tai ammatillinen perustutkinto, johon sisältyy 35 opintoviikon laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot. 

Kuntien leikatessa henkilöstöä on entistä tärkeämpää, että työssä  on ammattitaitoiset ihmiset. Laki turvaa ennen kaikkia asiakkaan oikeuksia.

2) Kuljettajan pätevyys ei riitä

Kirjastopalvelun tehtävä on taata kansalaisille yhtäläinen oikeus informaatioon ja kulttuuriin. Haja-asutusalueilla ihmiset ovat jo lähtökohtaisesti muita heikommassa asemassa, kun palvelut karkaavat kuntakeskuksiin ja edelleen kaupunkeihin. Oikea-aikaisen informaation tarjoaminen asiakkaalle maksutta tai mahdollisimman edullisesti, asiakkaalle sopivassa muodossa – siinä on kirjastopalvelun ydin.

Kirjastoauton kuljettaminen on paljon muuta, kuin ajoneuvon kuljettamista. Oikeastaan se ensisijaisesti on muuta, kuin ajoneuvon kuljettamista. Tilannetta voisi verrata sairaankuljetukseen: ajoneuvo on hallittava, mutta se ei ole työssä keskeisintä. 

Kirjaston asiakaspalvelussa työskentelevä henkilö taas on elävä ja välittävä rajapinta ihmisen ja informaation välissä. 
Tätä viestii myös ammattinimikkeet: Jasso Toenperän puikoissa ei ole kuski, vaan kirjastovirkailija, jolla on ammattikuljettajan pätevyys. Kumpikin kuljettajista voisi tulla töihin kivijalkakirjastoon. Kivijalkakirjastosta löytyy yksi, joka voi lähteä Jasson Puikkoihin.

3) Kirjastopalvelun arvo

Kirjasto tekee ja sen on tehtävä yhteistyötä eri tahojen kanssa. Etsimme koko ajan uusia kumppaneita: viimeisimpänä on kirjastoauton toimiminen kevään eduskuntavaalien ennakkoäänestyspaikkana. Kirjatoauton mukana voisi kulkea myös muita tavaraoita ja palveluja. Olemme avoimia ehdotuksille.

Yhteistyö ja uudet palvelut eivät kuitenkaan vielä ole muuttaneet kirjaston kovaa ydintehtävää, joka on jo yllä mainittu informaation ja kulttuurin (paikallinen) tarjoaminen parhaana ja hienoimpana kärkenään hakeutuvat kirjastopalvelut. 





Näen ja kuulen paivittäin, kuinka se, jolla on tieto, on myös valtaa niin yksityisessä elämässä, kuin päätöksenteossa ja elinkeinotoiminnassakin. Se, jolla on tieto, pystyy tekemään elämässään ratkaisuja ja päätöksiä, kehittämään itseään, oppimaan ja käsittelemään laajoja ja syvälle meneviä asiakokonaisuuksia.

Asiatiedon lisäksi tarjoamme myös kaunokirjallisuutta. Mikään ei ole myöskään vielä horjuttanut hyvän luku- ja kirjoitustaidon merkitystä yksilölle. Toivon, että (klassisen) kaunokirjallisuuden tuntemus ja lukuharrastus nostettaisiin arvoonsa ja että pyrkisimme yksilöinä ja yhteiskuntana hankkimaan, ylläpitämään ja tarjoamaan klassista sivistystä ja kykyä pitkäjänteiseen, elinikäiseen oppimiseen.

4) Kirjastopalvelun hinta

Yrittäjä arveli, että kirjastoautopalvelut tulevat kunnalle turhan kalliiksi, joten on sanottava sananen myös kirjastopalvelun hinnasta. Tyypillisesti kirjaston budjetti on prosentti tai alle kunnan budjetista. Kirjastoseuran tuoreehkon laskelman mukaan kirjastopalvelu maksoi kuntalaiselle 2012 n. 58€ vuodessa. Mitä sillä saa:

58 eurolla Toenperän asiakas
  • voi käyttää esimerkiksi Rantasalmen kirjastoa 2767 tuntia vuodessa ( ja verkkokirjastoa rajattomasti) ja saa yli tuhat tuntia kirjastoautopalvelua, joka parhaimmillaan tuodaan omaan pihaan
  • voi lainata, varata ja palauttaa Toenperän kirjaston aineistoa maksutta ja ilman lainamäärärajoitusta - uutta aineistoa hankittiin Toenperälle vuonna 2013 8416 nidettä
  • asiakas voi käyttää maksutta kirjaston tietokoneita, digitointilaitetta, skanneria, ja avointa verkkoa
  • saa käyttöönsä maksutta rauhallisen tutkijanhuoneen
  • saa henkilökohtaista tietopalvelua kirjastoalan ammattilaiselta 
  • saa käyttöönsä kirjaston hankkimia lisensoituja tietokantoja
  • voi osallistua kirjaston maksuttomiin tapahtumiin, kuten kirjailijavierailuihin, luennoille, satutunneille, kirjavinkkaukseen, teatteriesityksiin, konsertteihin ja taidenäyttelyihin ja tuoda kirjastoon maksutta esille oman taidenäyttelynsä
  •  voi käyttää kirjaston tiloja oleskeluun, kokoontumiseen, kirjoittamiseen, neuvotteluihin, tapaamisiin


Jasso Toenperä on Juvan, Joroisten ja Rantasalmen omistama yhteinen aluekirjastoauto. Jassoa ajetaan kahdessa vuorossa, vuoroviikoin vaihtuvalla aikataululla kolmen kunnan alueella. Asiakkainamme on kotipysäkkejä, kouluja ja laitoksia. Kirjastovirkailijat osallistuvat koulutuksiin täyttääkseen palvelulupauksemme, lisäksi virkailijamme kuuluu Suomen kirjastoseuran kirjastoautotyöryhmään, jonka tehtäviin kuuluu kirjastoautopäivien järjestäminen, kirjastoautotoiminnan kehittäminen ja kirjastoautoväen etujen ajaminen. Tästä kaikesta osallisena ja vastuullisena koen, että kirjastopalveluita ei ainakaan kokonaisuutena voi ostaa yksityiseltä palveluntarjoajalta. Joitain palvelun osa-alueita voi ulkoistaa, mutta niissäkin luulen kunnan oman tai kuntien välisellä yhteistyöllä tuotettujen palveluiden tulevan halvemmaksi.