Joulukalenterin 20. luukku: tuhansien lehtien havinaa

Teimme rutkasti myöhässä Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemien kulttuurilehtien tilauksen. Tämähän tarkoittaa sitä, että OKM kustantaa kirjastoihin vuosittain vähälevikkisiä lehtiä ja kaunokirjallisuutta. Tänä vuonna osotuella hankitaan toivottu Blues News, Dekkariseuran Ruumiin kulttuuri -lehti, Luontokuva, Sarjainfo sarjakuvan ystäville, Le Monde Diplomatique omaa aikaansa ja kansainvälistä politiikkaa seuraaville, IBBY ry:n lehti Virikkeitä sekä Ydin.

Lahdistä voi varata ilmestymättömiä numeroita jo etukäteen. Kaikki aikakauslehdet ovat myös lainattavissa uusinta numeroa lukuunottamatta. Käsityö- ja askartelulehdistä lainaamme viimeisimmätkin numerot. 

Toenperän ajantasainen lehtilista löytyy täältä!

Joulukalenterin 19. luukku: Anna Fekete

Kati Hiekkapellon Anna Fekete - dekkareihin ilmestyy kolmas osa: Tumma, joka kuljettaa päähenkilön entiselle kotiseudulleen, entisen Jugoslavian unkarilaisvähemmistön pariin.

Anna Fekete uudistaa suomalaista poliisiromaania tuomalla keskiöön identiteettinsä ja työyhteisönsä kipupisteet. Maahanmuuttaja-taustaisena naispoliisina hän joutuu kohtaamaan työparinsa rasistiset ja sovinistiset ennakkoluulot ja näkemään työssään monia maahanmuuttajien elämään liittyviä tilanteita.

Hiekkapelto on itse työskennellyt Serbian unkarilaisalueella. Hänen Suojattomat -teokselle myönnettiin "Vuoden johtolanka" -palkinto vuonna 2015.  Palkinnon myöntää Suomen dekkariseura ry.

Joulukalenterin 18. luukku: rakkaudesta ja kuolemasta

Erica Jong on klassikkokirjailija, josta kirjoitin Lumpukan kesäklassikoissa. Ilahduin kovasti, kun huomasin, että Jongilta on tulossa uusi teos: Elä ja uneksi. Päähenkilö Vanessa Wonderman on varttuneempi leidi, joka seuraa omien vanhempiensa ikääntymistä ja elää itseään rutkasti vanhemman, sairaan kumppanin kanssa.

Jongin viimeisimmässä kuolema on läsnä, mutta niin on elämäkin, ja tietenkin rakkaus:




Jong kehtaa yhä, Jong taitaa yhä ja Jong ihastuttaa yhä. Hän tietää, mitä on olla ihminen ja nainen 2000-luvulla. Hauska, älykäs ja ankaran rehellinen tarina kuuluu niille kaikille, joita rakkaus on järkyttänyt ja muuttanut.

Joulukalenterin 17. luukku: klassikko jälleen saatavana

Ohoo, sanoin, kun tein kevään kirjatilauksia.  John Steinbeckilta ilmestyy keltaiseen kirjastoon unohdettu sotakuvaus, joka kertoo saksalaisten miehittämästä pienestä norjalaiskylästä.

Routakuun ajasta voi lukea näytteen täällä. Teos on julkaistu suomen kielelle pienenä kirjakerhopainoksena, joten sen saatavuus on ollut tähän asti heikkoa. Teoksesta otetaan nyt uusi tarkastettu painos.

Steinbeck kuuluu niihin rakastettaviin klassikkokirjailijoihin, joiden teoksia on helppo lähestyä. Steinbeckin teokset ovat pieniä ja inhimillisiä, mutta käsittelevät isoja asioita. Ihmeentuntu jää pitkäksi aikaa kummittelemaan mieleen.

Aika paljon kirjoja käsittelevänä ja lukevana täytyy sanoa, että tämä teos tulee hankittua ikiomaksi. 

Joulukalenterin 16. luukku: lääkkeeksi, vain lääkkeeksi

Eräs asias pyytää aina välillä sellaista lukemista, josta tulee hyvä mieli. Kirja saa olla kevyt, muttei köykäinen, eikä haittaa, jos siitä tulee hyvä mieli - tai ei ainakaan paha mieli.

Paras hömppä - sanon "hömppä" kaikella rakkaudella - onkin hyvin kirjoitettua ja saattaa olla viisastakin, vaikka olisikin helposti lähestyttävää. Eihän hyvä tarkoita välttämättä konstikasta.

Tällainen Pieni kirjapuoti Pariisissa lipui vastaan Bazarin kirjalistalla ja ostettiin vastaamaan asiakkaiden viihteenkaipuuseen. Nina Georgen teoksen päähenkilö, Jean Perdu pitää kirjakauppaa jokilaivassa ja löytää tästä kirjallisesta apteekistaan jokaisen asiakkaan mielialaan sopivan lääkkeen. Mutta kuten usein on, omaa kahtakymmentä vuotta aikaisemmin murtunutta sydäntään hän ei osaa hoitaa.

Eräänä päivänä hän kuitenkin avaa kirjeen, joka hänen sydämensä rikkonut nainen hänelle aikoinaan lähetti. Kirjeen lukeminen käynnistää tapahtumaketjun, jonka aluksi Jean Perdu irttottaa laivansa laiturista ja lähtee liikkeelle kohti tuntematonta tulevaisuutta.

Joulukalenterin 15. luukku: Luxus

Milja Kannisto on saanut päätökseen historiallisen trilogiansa, jonka Synnintekijä aloitti 2013 ja joka jatkui osilla Kalmantanssi ja Piispansormus.

Tulevana vuonna siirrytään keskiajalta Ranskan vallankumouksen vuosiin. Luxus aloittaa purppuragiljotiini-trilogian, jossa ylhäinen ja alhainen kohtaavat vallankumouksen pyörteissä: "Vanhan Kuningaskunnan Ranska on kurjuuden, ylellisyyden, kunnianhimon, nälän ja petosten noidankattila. Isidore Boreal on kasvanut valheessa ja hulluudessa. Marie-Constance de Boucard on piehtaroinut himossa ja silkissä. Markiisi de Sade on elänyt demoniensa vankina". Kaunisto on keitellyt melko kiehtovan, historiasta ammentavan sopan. Uskon, että Luxus tulee vaivatta tavoittamaan lukijansa.

Joulukalenterin 14. luukku: debytantti kotimaisen dekkarin estradilla

Johnny Knigan listoilta tarttui mukaan Samuel Davidkinin punakantinen trilleri Esikoisten lunastus.

Davidkin on helsinkiläinen esikoiskirjailija. Päähenkilö Leo Asko työskentelee Poliisin rikoksentorjuntayksikössä, hän törmää Helsingissä rikossarjaan, joka viittaa kovan linjan juutalaisiin. Esittelytekstissä luvataan liki mystiseksi tihentyvää tunnelmaa ja kurkistuksia Helsingin salattuun historiaan.

Uskonnollisesti motivoituneista rikoksista kertova kirja taitaa valitettavasti olla ajan hermoilla. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, minkälaisen paikan Davidkin lunastaa suomalaisten dekkaristien kovassa joukossa.

Joulukalenterin 13. luukku: Kohan avataan

Toenperän kirjasto on suljettu nyt toista päivää. Tuoreet sanomalehdet löytyvät Joroisten ja Rantasalmen kunnanvirastoilta ja Juvan Sampolasta. Mutta missä kaikki ovat, kun kirjastot ovat pimeinä ja ovet lukossa?

Olemme yhdessä. Istumme valkokankaiden ääressä tikkana, kahvipannut pöhisten ja aivot kihisten. Kirjastojärjestelmä on vaihtunut. Heilutamme märkiä nenäliinoja Origolle ja tutustumme Kohaan.

Ja se on ihan erilainen.

Palikat ovat eri järjestyksessä. Ja siinä on niin paljon enemmän! Se on iso. Se ei ole yhtä ketterä. Se on Internetissä. Se on Uudesta Seelannista. Se tarkoittaa "lahjaa" tai sitä, että asetetaan oma osaaminen yhteiseen käyttöön.

Mitä kirjastojärjestelmän vaihtuminen tarkoittaa? Kirjastojärjestelmä on ohjelma, jossa on kaikki. Siellä on tiedot aineistosta ja asiakkaista. Lähes kaikki aineistoon ja asiakkaan tietoihin tehtävät muutokset tehdään kirjastojärjestelmässä, oli sitten kyseessä osoitteenmuutos tai viimeisimmän Tekniikan maailman numeron tarran tulostaminen. Uuden työkalun opettelu on kovvoo hommoo. Ensin on sutkutettu menemään pokasahalla, kirveellä, kiilalla ja vesurilla ja niilläkin on saatu mänty nurin ja palasiksi. Nyt pitäisi ottaa käyttöön moto, jossa on japaninkielinen manuaali. Ennen kuin osaamme, tulee varmasti hetkittäin rumaa jälkeä ja sellaisia sanoja, joista joutuu laittamaan euron kiroilupurkkiin ja loppuvuodesta voi mennä viikoksi Tahitille.

Lopputuloksena kaikki eteläsavolaiset ja Pohjois-Savon eteläosissa asuvat ovat saman Lumme-kirjaston asiakkaita. Käyttöön tulee huikean paljon enemmän osaamista ja aineistoa. Tulevan vuoden aikana järjestelmää vielä kehitetään. Suunnittelemme myös, miten aineistoa voidaan kuljettaa eri kirjastojen välillä. Se, millainen lahja Koha asiakkaille ja kirjastoilla työskenteleville on, aukeaa hitaasti, käärepaperi käärepaperilla. Mutta kehitystyö on alkanut.

Kärsivällisyyttä meille kaikille!

Joulukalenterin 12. luukku: sähkösatuja

Olipa kerran ulkosuomalainen äiti, jota harmitti, että hänen lapsilleen ei ollut saatavilla kovin helposti suomenkielistä lastenkirjallisuutta. Netti oli kyllä väärällään videonpätkiä ja pelejä, mutta lukemisesta oli huutava pula. Niinpä syntyi ajatus sivustosta, jossa olisi kuvitettuja iltasatuja, joita voisi lukea lapselle vaikkapa tabletilta.

Syntyi Iltasatu.org -sivusto.

Iltasatusivustolta löytyy vanhoja tekijänoikeusvapaita satuja kuvituksineen sekä kirjailijoilta saatuja uusia satuja. Sivuston ajatus on myös tarjota foorumi ihan uusille tekijöille. Moderneista sadunkertojista mukana on esimerkiksi Jukka Itkonen ja Päivi Alasalmi. Mukaan on myös tulossa Setan sateenkaarisatuja. Käykäähän tutustumassa ja lukekaa niille tiitiäisille!

Joulukalenterin 11. luukku: elämää

Elämää: 

Monista kiinnostavista taiteilijoista ilmestyy keväällä elämäkerrat. Heikki Kinnunen kertoo ensimmäistä kertaa yksityiselämästään 70-vuotispäivänsä kunniaksi teoksessa Tarinankertojan elämät. Karita Mattila ”Suomalainen Venus”, ”La Karita” suurten oopperatalojen tähti ja tunnollinen työmyyrä päästää lukijat sisään  ooperadiivan maailmaan: arkeen ja juhlaan, lavalle, kulissien taakse, keittiöön ja treenisalille.

Kaikki tietävät Jukka Puotilan Kotikadulta, imitaattorina ja teatterilavoilta, mutta kuka hänet oikeastaan tuntee? Taina West on tutustunut 60-vuotispäiviensä kynnyksellä vakavasti sairastuneen Puotilan vauhdikkaaseen elämään ja tehnyt siitä varmasti mielenkiintoisen elämäkerran Tänä iltana Jukka Puotila.

Omalla yöpöydälläni on jo Astrid Lindgrenin Denna dagen, ett liv, suomenkielinen käännös ilmestyy keväällä 2016 nimellä Tämä päivä, yksi elämä, mutta jos ruotsinkielen taitoiset voivat jo verrytellä kielitaitoaan alkukielisellä teoksella.

Joulukalenterin 10. luukku: uteliaisuuden herättävä Haukka

Uteliaisuuden herätti:

Englantilainen tutkija, tietokirjailija ja historioitsija Helen MacDonald menetti isänsä noin nelikymmenvuotiaana. Surutyö käynnisti prosessin, jossa Helen toteutti lapsuudenhaaveensa omasta metsästyshaukasta: hän hankki kanahaukkanaaraan poikasen, täytti pakastimen haukanruoalla ja sulki puhelimen. Kirjassaan Helen kertoo paitsi  Mabeliksi ristimästään kanahaukasta, mutta tutkii myös ihmisen ja villieläimen suhdetta ja luontokäsitystä, käy läpi muistojaan ja tekee surutyötä. Tässä on kenties kevään kiinnostavin kirja, ja esteetikkona minua miellytti myös sen upea kansikuva. 

Joulukalenterin 9. luukku: apertiiviksi ennakkotietoa kevään kirjoista: kuolemaa

Käväisin eilen esittelemässä Rantasalmen lukupiirille kevään 2016 kirjoja, jotka alkavat olla jo tilattu kustantamojen ennakkotietojen mukaan. Seuraavissa joulukalenterin luukuissa on vinkkejä kevään uutuuskirjoista.

Kuolemaa:

Helsinkiläiseltä Samuel Davidkinilta ilmestyy keväällä aika mielenkiintoiselta vaikuttava teos Esikoisten lunastus, jossa Poliisin rikoksentorujuntayksikössä työskentelevä Leo Asko törmää rikossarjaan, jonka jäljet johtavat kovan linjan juutalaisiin. Uskonnollisesti motivoituneista rikoksista kirjoittaminen on valitettavan ajankohtainen aihe. Odotan kiinnostuksella myös kuvausta suomen pienestä ja vanhasta juutalaisyhteisöstä. 

Katri Hiekkapellon Anna Fekete -dekkarit saavat myös jatkoa: Tumma vie päähenkilönsä, maahanmuuttajataustaisen nuoren poliisin entiselle kotiseudullee, Serbian unkarilaisalueelle. 

Aikuisten viisikot, Alan Bradleyn mainiot Flavia de Luce -dekkarit täydentyvät teoksella Filminauha kohtalon käsissä. Päähenkilö on hieman eriskummallinen pikkutyttö, joka on innostunut luonnontieteistä ja ratkoo mysteerejä viisikymmenluvun englantilaiskylässä. Edeltävät osat ovat mainioita ja hykerryttäviä kirjoja, joiden nokkelan päähenkilön ajatuksia on nautinto seurata.

Joulukalenterin 8. luukku: puukolla ja koukulla

Kirjastoon hankitaan aika paljon kaikenlaisia kädentaitokirjoja ja käsityölehtiä ja niitä lainataan myös paljon. Käsityö- ja askartelulehdistä Rantasalmi ja Joroinen lainaavat myös uusimmat numerot, koska monet ohjeet ovat vuodenaikaan sidottuja.

Itse olen aloittanut käsityöt aikuisena. Olin kakarana puukäsitöissä, koska ihana punkkariserkkulikkanikin oli - ja siitä on kieltämättä ollut aika tavalla hyötyäkin. Voisin melkein milloin vain sorvata ja loimuttaa toholla maustehyllyn! Aikuisena näin valon, mutta en osaa noudattaa ohjeita. Lainaan kovasti kirjoja ja innostun niistä, sitten teen jotain omasta päästä. Sieltä on syntynyt villapaitakin: jos osaa muutamat perustekniikat, niin vaatteethan ovat periaatteessa toisiinsa liittyviä erikokoisia putkia.

Uusista kädentaitajista Molla Millsissä on rokkia ja rollia. Näpsyssä näkyy pala uusimmassa teoksessa olevaa metsurirepun ohjetta. Viimeisellä sivulla neuvotaan virkkuukoukun vuoleminen ja annetaan joogaohjeita virkkauspsykoosin jäykentämälle ruodolle. Suosittelen tätä kaikille kädellisille, vaikka johdannossa väitetäänkin tämän olevan virkkausopas miehille.

Molla Mills: Virkkuri 3 : virkkuumalleja kovaan käyttöön 

Joulukalenterin 7. luukku: paperiketju

En tiedä, mikä noiden paperiketjujen tekemisessä oikein on, mutta se tuntuu saavan tiitiäiset ihan liekkeihin. Kunnanvirastolla evakossa olleiden parkumäkeläisten jäljiltä on vielä metrikaupalla jämätapetista ja vanhoista kirjansivuista tehtyä ketjua. Se kerätään kesäksi varastoon ja otetaan esille taas siihen aikaan, kun kukin tuntee tarvetta aloittaa koristelut. Itse olen sitä mieltä, että valosarjojen ja paperiketjun kanssa ei tarvitse kainostella. Pienet ledtuikut ja hillitty paperiketju eivät näytä liian jouluiselta marraskuun puolellakaan.

Ekaluokkalaiset askartelivat meille viime viikolla sylillisen paperiketjua, joka ripustetaan julkkisenkeleiden kanssa joulukuuseen. Ällistyttävää, miten niin yksinkertainen toimi saa kakarat ihan haltioihinsa.

Paperiketjun plussat:

• sitä voi tehdä porukalla
• siihen saa upotettua kaikki mainospostit ja hyvän määrän poistokirjoja: räikeäkin mainosposti näyttää ketjussa kivalta
• sen tekeminen on varmaankin yhtä meditatiivista kuin värityskirjojen värittäminen
• jos paperiketjuun on käyttänyt vain paperiliimaa ja muuta kierrätyskelpoista materiaalia, sen voi käytön jälkeen pistää paperinkeräykseen tai uuniin
• paperiketju säilyy hyvin löysällä vyyhdellä vaikkapa isossa paperipussissa ja jos ketju katkeaa, sen korjaaminen on ihan helppoa

Joulukalenterin 6. luukku: Suomen kansan vanhat runot, loitsut ja tarinat

Hyvää itsenäisyyspäivää! Itselleni suomalaisuus merkitsee kieltä, pohjoista ja itäistä sijaintia, sinnikkyyttä, outoa huumoria ja sitä, että voi olla pitkiä aikoja mukavasti hiljaa, jopa hiljaa pimeässä, mahdollisesti hiljaa pimeässä saunassa ei niin tuttujen ihmisten seurassa ilman että se tuntuu yhtään erityisen vaivaannuttavalta. No niin. Suomalaisuus merkitsee meille kaikille jotain samaa ja jotain erilaista.

Harrastan ja harjoitan suomalaisuuttani esimerkiksi perinneruokaillen. Rakastan rönttösiä, kukkoa, ruismarjapuuroa, mustikkamaitoa, juustoleipää ja olin pakahtua, kun pieni meijeri toi ruokakauppoihin kokkelipiimän: se on hapahko, löysää raejuustoa muistuttava tuote, johon voi keota marjoja tai lusikoida sellaisenaan välipalaksi.

Rakkaus kieleen ja kultuuriperintöön on taas vienyt minut usein SKS:n sivuille. Suomalaisen kirjallisuuden seura perustettiin 1831. SKS kustantaa humanistista tiede- ja kaunorkirjallisuutta sekä kerää, tallentaa ja jakaa kulttuuriperintöämme

SKS:n siipien suojasta löytyy muun muassa Suomen kansan vanhat runot. Kyseessä on julkaisusarja, jossa julkaistiin 1908–1948, 1995 lähes kaikki arkistoihin tallennettu ja kirjallisista lähteistä löydetty kalevalainen runous. Onnellista on, että runot löytyvät nyt verkosta: SKVR-tietokanta perustuu tähän teokseen.

Tässä Vermlannin metsäsuomalaisilta kerätty Kristus-aiheinen runo:

Nivellosta ne niil lukoo
Tytöj jalka nivellosta
varsaj jalka vaivalla
sinisellä sillalla
kivisellä tiellä
Jessus Kristus kirkkoon
hyytöisellä hevoisella
lohem mustam muotoisella
Kunka luut kovimmat
Kontiemen kovimmat
Kunka suonet sitkeämät
Hirven suonet sitkeämät [...]

Hakuja voi tehdä erilaisilla asiasanoilla: itse olen hakenut maskottimme vuoksi runoja ketusta ja esitellyt ystävälle roiseja rakkausrunoja, joista syntyikin sitten tämä esitys.

Tässä yhteydessä on mainostettava myös Salakirjat -kustantamoa, joka on tuonut muun muassa Suomen kansan vanhat loitsurunot korupainoksena markkinoille. Yksi kappale löytyy pian Toenperän kirjastosta. Yksi kappale on omassa kirjahhyllyssäni, ja tyydytyksekseni on kerrottava, että muutaman kappaleen lukeminen pimeänä talvi-iltana saa paatuneimmatkin kauhukakarat siirtymään sohvan taakse. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Joulukalenterin 5. luukku Kirjaston vaikuttavuuden ulottuvuuksia: case Korpikirjasto Toenperä

Joulukalenterin viides luukku on ammattiasiaa, joka toivottavasti kiinnostaa myös asiakkaitamme - teitä, joita varten me palveluita tuotamme.

Suomen kuntaliitto ry on kuntien ja kaupunkien muodostama yhdistys ja yhteinen edunvalvonta-organisaatio, joka tuottaa kunnille erilaisia palveluita, kuten kunnat.net -sivustoa. Kuntaliiton Kirjastojen vaikuttavuus -projektille on avattu nyt sivut, joista löytyy tietoa, esimerkkitapauksia ja artikkeleita kirjastoista ympäri Suomen.

Kirjastojen vaikuttavuutta tarkastellaan projektissa kolmen keskeisen teeman pohjalta, jotka ovat hyvinvointi, elinvoimaisuus ja kansalaisuus. Kirjastojen toiminnan moniulotteisuuden vuoksi teemat myös lomittuvat toisiinsa.

Sivuilta löytyy myös Toenperän kirjaston kirjastotoimenjohtaja Jaana Sopasen artikkeli Määrätietoisen kirjastokansan vaellus eteläsavolaisessa korvessa.

Kirjastojen vaikuttavuus nousee esille aina, kun puhutaan rahasta, tehosta ja arvosta. Vesilasissa myrskysi viimeksi, kun ylöjärveläinen valtuutettu Johansson puuttui kirjaston tietopalveluroliin epäillen, että Internet olisi korvannut kirjastot tiedonhaussa: "Ihmettelen sitä, pitääkö yhteiskunnan ostaa keski-ikäisille naisille rakkausromaaneja. Kirjasto on siis mielestäni yliarvostettu paikka, eikä sinne tarvitsisi sijoittaa hirveitä summia", Johansson sanoo, ja sokean kanan tavaoin löytänyt jyväsen, että missään kirjastoon ei sijoiteta hirveitä summia. Se ihmetyttää minua aina, sillä kuvittelen, että tiedon, taidon ja ymmäryksen kasvamiseen, jos mihin, pitäisi sijoittaa.

Joka tapauksessa, toivon, että niin asiakkaat, kuin kollegatkin löytäisivät Kirjastojen vaikuttavuus -sivulta tietoa ja tukea päätöksentekoon ja asioiden ajamiseen omissa kunnissaan. Sivut tekevät osaltaan näkyväksi sen, minkä tiedämme, mutta mitä emme aina muista: kirjastot vaikuttavat ja vaikutusten aikajänne on 20 vuotta. Työ kantaa hedelmää, vaikka joskus puut jurovat pitkään, ennen kuin alkavat kasvaa.

Joulukalenterin 4. luukku: Joulujuna

951-617-558-0

Joulukirjat- musiikki, lehdet ja elokuvat ovat taas esillä ja suurin osa lainassakin. Kävin läpi joulupöytää pahat mielessä. Ajattelin, että ne, joita ei ole lainattu, ovat potentiaalisia poistettavia. Ivan Gantschevin Joulujuna pysäytti minut ihastuttavalla akvarellikuvituksellaan ja tarinallaan, (testasin kertomusta heti myös kolmeen joulusadulle tulleeseen ekaluokkalaisryhmään ja se upposi loistavasti myös heihin).

Tarinassa kerrotaan ratavartija Wasilin pienestä Malina-tyttärestä. He asuvat pienenpienellä rautatieasemalla. Wasilin tehtävä on vartioida vaarallista, korkeiden vuorten keskellä kiemurtelevaa, monen tunnelin läpi kulkevaa rataosuutta. 

Eräänä päivänä, joka sattui olemaan jouluaatto, pieni Malina-tyttö oli koristelemassa joulukuusta, kun hän kuuli valtavan jyrähdyksen. Tunnelin suulle, suoraan kiskoille, oli pudonnut valtava kivenjärkäle ja pikajuna oli saapumassa asemalle puolen tunnin kuluttua. Miten Malina saisi varoitettua veturinkuljettajaa?

Joulujunan tarina oli yksinkertainen ja tosi jännittävä, ja erityisen jännittävän siitä teki se, että se ei ole satua, vaan ihan tosikertomus. Tutkikaapa, löytyisikö sinun kirjastostasi tämä 1984 julkaistu kuvakirja.

Joulukalenterin 3. luukku: enkelintuunaus

Rantasalmen kirjastossa on vuosikausia ollut yhdellä pöydällä kyniä, papereita, liimapuikkoja ja saksia iltapäivän pitkiä tunteja kuluttavia, harrastuksia, koulukyytiä tai vanhempien töiden loppumista odottavia lapsia varten (samasta syystä eväiden syönti on ehdottomasti sallittua pöytien ääressä).

Joskus ohjaamme askartelua. Joskus jätetään vain materiaalia ja malli esille. Tänä vuonna ekaluokkalaisten joulunodotukseen kuului joulusatu, joka käytiin kuuntelemassa pienemmissä ryhmissä ja loput saivat tuunata enkelin (tai tehdä matematiikan läksyjä).

Enkelituunauksen tarvikkeet ja ohjeet:

• yllä oleva pohja jonka voi tulostaa vaikkapa vähän tuhdimmalle paperille
• kustantamojen esitteitä, lehtiä, poistokirjoja, mainospapereita, vanhoja kortteja - mitä vain paperitavaraa
• kyniä, liimaa, sakset
• PLUS vanua, tarroja, kimalleliimaa, paperinpaloja, tapentinpaloja, glittertusseja, kultaväriä, hilettä...

Enkelipohjaa voi käyttää niin, että liimaa tai piirtää enkelille sopivat kasvot ja värittää tai liimaa koristukset siipiin, mekkoon ja pilveen. Valmiista enkelistä saa vaikka kuusenkoristeen, jos sen liimaa tukevammalle paperille tai laminoi. 

Alla tuunaamani Antti ja Sofi, joista molemmilla oli laupiaat ilmeet ja enkelimäiset hiukset. Sofin hiusten joukkoon voisi liimailla vaikka värikkäistä langoista lisää tukkaa. Taustalla tämä teksti ja Bukowski-sedän päiväkirja.

 

Joulukalenterin 2. luukku: Patrick deWitt

Kirjallisuus on siitä erinomainen elämänkumppani, että se jaksaa yllättää. Tunnustan kiinnostuneeni Patrick DeWittin teoksista ulkonäön takia. Sanotaan, että sisin ratkaisee ja olen luonnollisesti samaa mieltä, mutta en ole aikoihin nähnyt mitään näin kaunista. Katsokaa nyt!

Haluaisin suudella nämä kannet suunnitellutta graafikkoa ja näin sanottuani
selvitin heti, että kyseessä on Dan Stiles. Dan! Et ole turvassa.

Ensimmäiseltä sivulta lähtien tajusin kuitenkin, että näillä teoksilla on potentiaalia ensimmäisten treffien jälkeenkin. Välitön reaktio oli pään päälle muodostuva ajatuskupla, jossa lukee "häh" ja ällistynyt nauru.

Sistersin veljekset on 2012 suomeksi julkaistu päivitetty lännenseikkailu. Päähenkilöt ovat palkkionmetsästäjät Eli ja Charlie, jotka jahtaavat Herman Kermit Warmia, koska Warmin on kuoltava. Väkivaltaiseksi odysseiaksikin luonnehditulla matkallaan he sotkeutuvat kaikenlaisiin tilanteisiin ja huijareihin. Kieli ja dialogi on yksinkertaisuudessaan hillitöntä.

Siinä missä Eli ja Charlie Sistersin edesottamukset sijoittuvat ainakin viitteellisesti 1800-luvun puolivälin Oregon Cityyn ja Sacramentoon, on Alihovimestari Minorin tapahtumapaikka epämääräisempi: paroni Von Auxin linna "itäisen vuorijonon kaukaisissa erämaissa". Tätä teosta on vaikeaa kuvailla, mielikuvissani vähän hullu kertoja kokoaa eteensä maiseman hieman liian isoilla legoilla. Tässä on vuori. Tässä on kylä. Vuoren juurella on linna. Se on iso. Paroni on mielipuoli. Vuorilla on taistelevia partisaaneja. Käynnissä on jonkinlainen aluesota jne. 

Voin toki yrittää. Päähenkilö Lucien "Lucy" Minor on joutilas nuorukainen, joka lähetetään Von Auxin linnaan alihovimestariksi. Matka tapahtuu rautateitse, ja yöllä matkustajien nukkuessa kaksi ryöstäjää putsaavat matkustajat ja vievät Lucyn piipun, koska hän teeskentelee peloltansa nukkuvaa, eikä uskalla puuttua tapahtumiin. Lucyn kauhuksi myös roistot nousevat samalla laiturilta pois.

Von Auxin linna on alennustilassa, kuten linnanherrakin, Paroni von Aux. Lucy saa pian tietää, että hänen edeltäjänsä herra Broomille on tapahtunut jotain, jota hovimestari herra Olderglough ei suostu kertomaan (mutta myöhemmin käy ilmi, että herra Broom on pudonnut maassa olevaan hyvin suureen reikään, joka on... siis. Maassa oleva hyvin suuri reikä).

Jokaisen kappaleen otsikko ilahduttaa minua tavalla, joka ei ole normaali eikä terve. Kappaleessa, nimeltä "Viekoittelija-Klara" tutustutaan Lucyn tulevaan rakastettuun, Klaraan, joka on, niin. Viekoitteleva. Hänet on kihlattu partisaanille, nimeltä Adolphus, joka esitellään luvussa nimeltä "Adolphus saapuu näyttämölle". Kuten odottaa saattaa, ihanan Klaran kihlattu on poikkeuksellisen komea. Patrick deWitt on sikäli taloudellinen kirjailija, että hän ei ole vaivautunut selvittämään lukijalle tarkemmin näin selvää asiaa. Siksi hän kuvaa Adolphusta "Poikkeuksellisen komeaksi mieheksi".

Teoksen kuudes kappale päättyy siihen, että alihovimestari Minor ja hovimestari Olderglough saavat kirjeen, jossa kerrotaan, että itse paronitar sekä neljä muuta vierasta (kreivi ja kreivitär, herttua ja herttuatar) ovat tulossa vierailulle linnaan: "Herra Olderglough työnsi kirjeen rintataskuun. "Huomenna meidän täytyy etsiä paroni, ottaa hänet kiinni ja tehdä hänestä jälleen normaali.", Olderglough toteaa (mts. 156.) ja koska deWitt on otsikoinnissaan luotettava, rehellinen ja yksinkertainen, on seitsemännen luvun nimi "Paronin etsiminen, kiinni ottaminen ja jälleen normaaliksi tekeminen".

Patrick deWitt on tehnyt kirjan, jonka jokainen luku ilahduttaa minua. Teokset ovat häpeämättömiä, anteeksipyytelemättömiä, yksinkertaisia ja käsittämättömiä ja luontevia. Luontevia, kuten koulutettu hovimestari, joka on aina, ihan aina, kaikissa tilanteissa ja kaikkein pöyristyttävimpien kohtaustenkin silminnäkijänä ja kokijana on tyyni, hillitty ja luonteva.

En tiedä, kenelle uskaltaisin ja haluaisin suositella näitä teoksia, mutta jos voisin, pakottaisin kaikki edes auttavasti lukutaitoiset ihmiset isoon liikuntasaliin, enkä antaisi heidän poistua, ennen kuin he ovat lukeneet nämä kirjat. Ja miksipä en voisi.

Joulukalenterin 1. luukku: Kuka muka muu

Vino pino ja Kuka muka muu

Matti Haikonen pystyttää taidenäyttelyä kirjastoon: "Akvarellimaalaukseen liittyy tämä fyysisempikin puoli", hän sanoo kantaessaan kehystettyjä töitään salin puolelle. Kuvissa on lintuja: sulkansa pörhistänyt, mietteissään turjottava lokki. Pöllölle tolpan nokassa karjuva varis. Räikeässä keltaisessa valossa tallustelevia kurkia. Ja suosikkini: kaunis ja herkkä kuva täpötäydestä tiskipöydästä: arjen rätit ja muoviset kuivaustelineet ja teräksisellä työtasolla viipyilevä valo!

Maalaukset löytyvät myös Haikosen aivan hiljattain ilmestyneestä runokokoelmasta Kuka muka muu. Kokoelmasta löytyy niin vapaata mittaa kuin riimiäkin: mietelmiä, arjen kuvauksia, luontohavaintoja ja aforismeja. Löytyypä kirjasta muutama ilahduttava sivu limerikkejäkin, viisisäkeisiä pilarunoja, joissa esiintyy muun muassa juvalainen salakaataja ja kaljakoria tyhjentävä porilainen miesseuruekin.

Haikosen runot ja akvarellit muodostavat kokonaisuuden. Tuokiokuvissa tutkiskellaan niin luontoa kuin ihmisiäkin:

Hiljainen sade, / harmaa ja vihreä puu / tanssivat vaiti / vesihelmet hiuksillaan. / Rastaalla tumma huilu.

Kysyt kuka olet mulle / pilvet kulkee yli maan, / lumi halaa marraskuuta, / vastaukseksi kuiskaan vaan. [...]

Aforismeissa on rehellistä itsetutkiskelua:

Jos en kaikesta huolimatta osaa olla, olen kaikesta huolien.

Itsetuntemuksen esteenä saattaa olla haluttomuus tehdä tuttavuutta vastenmielisten tyyppien kanssa.

Ja riimirunoissa kuuluu vaivattomuus, joka tulee, kun on sinut kielen kanssa:

Vielä kirpun suonissa / virtaa veri sankarin / jo viidennessä polvessa / (on koira Rint-tintin).

Matti Haikosen akvarelleihin voi tutustua kirjastossa siihen asti, että Toenperän kirjasto sulkee ovensa kirjastonjärjestelmän vaihtamisen vuoksi 14.12.2015. Sekä vanhempaa että tuoretta runokokoelmaa on myynnissä ja lainattavissa Rantasalmen kirjastossa.