Kun aikuiset haluavat jutella jotain ja estää pienten hörökorvaisten patojen kärrylläpysymisen, he puhuvat englantia. Jouduimme ystävättären kanssa siirtymään seuraavaan vaiheeseen, eli ruotsiin, kun hänen pieni patansa oli jo kahdentoista ja ymmärsi ihan liikaa.
Kauhistuksekseni huomasin, että sanavarastoon oli päässyt kertymään pölyä* ja hämähäkinseittiä*. Tututkaan sanat eivät tulleet millään mieleen. Jouduimme siirtymään juoruilemaan ulos, mikä taas oli kiusallista hyttysten*** takia.
Kirjastoihmisenä olen yrittänyt ratkaista asian kotikutoisella kielikylvyllä ja penkonut kirjaston ruotsinkielistä kokoelmaa.
Aluksi yritin lukea muutamaa kirjaa, mutta se oli kankeaa. Lukeminen on tärkein ja rakkain harrastukseni, se, etten pysynyt kunnolla kärryllä ja menetin kasapäin kerronnan vivahteita ei tuntunut vain kiusalliselta vaan suorastaan järkyttävältä. Olen lukenut jostain, että ihminen itseasiassa muistaa kaiken, muttei vain pysty palauttamaan asioita syvästä muistista aktiiviseen muistiin. Järkeilin, että musiikki ja äänikirjat voisivat aktivoida aivojen ruotsinkielistä aluetta sukeltaa syvään muistiin kadonnutta sanastoa. Autossa soi nyt Mia Skäringerin äänikirja Dyngkåt och hur helig som helst. Olen myös lainannut Anne B. Ragden Arseniktornet -teoksen. Se on keittiönpöydällä ja selailen sitä välillä ohimennen. Ilman paineita. Kääntelen pikkuisen sivuja ja luen ääneen perheeni iloksi.
Katsotaan muutaman viikon päästä, miten notkeaksi ruotsi on verryttelyllä muuttunut.
* damm
**spindelväv
***mygga
keskiviikko 23. heinäkuuta 2014
tiistai 8. heinäkuuta 2014
Miksi
Aloitin opinnot Tampereen yliopistossa 1998. Lamanjälkeinen taideaineiden laitos oli huonossa jamassa. Opetusta ei juuri järjestetty, ja orientoivien opintojen aluksi Frans Mäyrä pelotteli muutamat meistä katatoniseen tilaan kysymällä, kuinka moni aikoo tehdä väitöskirjan.
Minä sanoin, että oikeastaan olisin halunnut opiskella biologiaa, hautauduin johonkin kukertavista kirpputorivillapaidoistani ja ylenkatsoin humanisteja, jotka hankkivat opiskelijahaalarit.
Muutaman vuoden opiskelujen jälkeen aloitin informaatiotutkimuksen opinnot päämäränäni työskennellä kirjastossa. Mentorini, nykyinen esimieheni kannusti sanomalla, että olen hullu, kun haluan tälle aliarvostetulle, alipalkatulle alalle.
En ole katunut.
Päinvastoin, olen päätynyt kaikenlaisiin kirjasto- ja kultturuipuolen kokoonpanoihin niin yleisön, kuin järjestäjänkin rooliin, viimeisemmäksi Joroisten musiikkipäiviä järjestävän Joroisten musiikkiyhdistyksen hallitukseen.
Joskus joku kysyy, miksi tulin kirjasto & kulttuurialalle? Kysymys on mielestäni älytön. Haluaisin vastata, niin kuin asia mielestäni on, kertoa, että luova tekeminen on ihmiselle yhtä luontainen tarve, kuin parinmuodostus, ravinnonhankinta ja uni. Että ihminen tarvitsee kulttuuria samalla tavalla, kuin hän tarvitsee kontaktia toiseen ihmiseen. Ihmisen kaikki toiminta on osa kulttuuria.
Kun ihminen alkaa liikkua, hän alkaa piirtää ja rakentaa. Silloinkin, kun ihmisellä on jäänyt vain vähän vapaa-aikaa, hän on laulanut, kertonut ja koristautunut, ja vähintään painanut käden punaiseen väriin ja jättänyt jäljen itsestään kallioon. Ihminen on koko olemassaolonsa ajan ollut esteettinen olento, joka näkee myös ilmiöiden kauneusarvot. Miksi beretta tekee kauniin haulikon, kun riittää aivan hyvin, että sillä voi ampua eläimen? Miksi autotehdas palkkaa muotoilijan? Miksi sisustamme? Miksi haluamme asettaa itsemme pukeutumalla edulliseen valoon?
Kuntien ankea taloustilanne on kurjistanut kunnallisia kirjastoja, kulttuurilaitoksia ja kulttuuritapahtumia. Itselleni musiikki, lukeminen ja kuvataide niin tekijänä kuin kokijanakin ovat yhtä luonnollisia toimia, kuin hengittäminen, seurusteleminen, juokseminen, uiminen, syöminen ja nukkuminen. Ne ovat osa sitä, mitä pidän hyvänä elämänä. Me kaikki arvostamme sitä, että sairautta hoidetaan, asuntoja rakennetaan, tie vie, lamppu valaisee ja vesi tulee ja menee, mutta kun perustarpeet ovat tyydytetty, se ei riitä elämän sisällöksi. Se kaikki muu on kulttuuria, ja sen välittäminen ihmisille yhdistyksissä, laitoksissa ja oman tekemisen kautta on sitä, miksi minä tulin tälle alalle.
Minä sanoin, että oikeastaan olisin halunnut opiskella biologiaa, hautauduin johonkin kukertavista kirpputorivillapaidoistani ja ylenkatsoin humanisteja, jotka hankkivat opiskelijahaalarit.
Muutaman vuoden opiskelujen jälkeen aloitin informaatiotutkimuksen opinnot päämäränäni työskennellä kirjastossa. Mentorini, nykyinen esimieheni kannusti sanomalla, että olen hullu, kun haluan tälle aliarvostetulle, alipalkatulle alalle.
En ole katunut.
Päinvastoin, olen päätynyt kaikenlaisiin kirjasto- ja kultturuipuolen kokoonpanoihin niin yleisön, kuin järjestäjänkin rooliin, viimeisemmäksi Joroisten musiikkipäiviä järjestävän Joroisten musiikkiyhdistyksen hallitukseen.
Joskus joku kysyy, miksi tulin kirjasto & kulttuurialalle? Kysymys on mielestäni älytön. Haluaisin vastata, niin kuin asia mielestäni on, kertoa, että luova tekeminen on ihmiselle yhtä luontainen tarve, kuin parinmuodostus, ravinnonhankinta ja uni. Että ihminen tarvitsee kulttuuria samalla tavalla, kuin hän tarvitsee kontaktia toiseen ihmiseen. Ihmisen kaikki toiminta on osa kulttuuria.
Kun ihminen alkaa liikkua, hän alkaa piirtää ja rakentaa. Silloinkin, kun ihmisellä on jäänyt vain vähän vapaa-aikaa, hän on laulanut, kertonut ja koristautunut, ja vähintään painanut käden punaiseen väriin ja jättänyt jäljen itsestään kallioon. Ihminen on koko olemassaolonsa ajan ollut esteettinen olento, joka näkee myös ilmiöiden kauneusarvot. Miksi beretta tekee kauniin haulikon, kun riittää aivan hyvin, että sillä voi ampua eläimen? Miksi autotehdas palkkaa muotoilijan? Miksi sisustamme? Miksi haluamme asettaa itsemme pukeutumalla edulliseen valoon?
Kuntien ankea taloustilanne on kurjistanut kunnallisia kirjastoja, kulttuurilaitoksia ja kulttuuritapahtumia. Itselleni musiikki, lukeminen ja kuvataide niin tekijänä kuin kokijanakin ovat yhtä luonnollisia toimia, kuin hengittäminen, seurusteleminen, juokseminen, uiminen, syöminen ja nukkuminen. Ne ovat osa sitä, mitä pidän hyvänä elämänä. Me kaikki arvostamme sitä, että sairautta hoidetaan, asuntoja rakennetaan, tie vie, lamppu valaisee ja vesi tulee ja menee, mutta kun perustarpeet ovat tyydytetty, se ei riitä elämän sisällöksi. Se kaikki muu on kulttuuria, ja sen välittäminen ihmisille yhdistyksissä, laitoksissa ja oman tekemisen kautta on sitä, miksi minä tulin tälle alalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)